EasyAuvo

Suomen parhaaksi savusaunaksi on valittu neljä saunaa jossa on kiukaana EasyAuvo.

Täysi nautinto ilman työtä

Pelletillä lämpiävä savusaunan kiuas täyttää vaativimmankin saunojan toiveet antamalla täydellisen auvoisen saunomisnautinnon täysin ilman lämmitykseen kuluvaa työtä. Saunan pesään ei lämmityksen aikana ole tarvetta kurkkia eikä sisätiloihin ole tarvetta mennä, sen sijaan voi hoitaa sen mieleisen jutun, mille ei koskaan ole aikaa, sillä automatiikka hoitaa lämmityksen.

Kiuas sammuu, kun asetettu aika on kulunut tai sauna on riittävän lämmin (lämpötilan voi asettaa haluamakseen). Automatiikan ansiosta savun määrä on säädettävissä mieltymyksen mukaan savuttavasta todella puhtaaseen palamiseen, jolloin savua tuskin huomaa. Nyt siis taajama-alueillakin savusauna on yhtä mahdollinen kuin mikä tahansa pihasauna.

Laatulöylyt

Kaiken tämän helppouden lisäksi: Takuulla laadukkaat kitkuttomat löylyt, joka kerta!

Nykyaikainen savusaunankiuas toimii automaattisesti pelletillä

Easy Auvo 2.0 on nimensä mukaisesti helppo jo toimituksesta lähtien. Se toimitetaan täysin toimintavalmiina pakettina, paketti vaatii vain valovirtaa ja sitten voikin jo löylytellä.

Helppoa on myös lämmittäminen. Kiukaan lämmitys onnistuu kokemattomaltakin turvallisesti, sillä lämmitys hoituu ajastimella, tekstiviestillä tai perinteisesti nappia painamalla. Pellettiä kuluu lämmityskertaa kohden 40-50 kg. Helppouden viimeistelee tekstiviesti, jonka kiuas lähettää, kun se on valmis saunottavaksi.

Mahdollistaja

Jukolan savusaunaviikon (22.-28.2.2016) aikana Jukolan savusaunassa saunoi 188 ihmistä ja 12 erillistä ryhmää. Miten se on mahdollista? Easy Auvo 2.0 on mahdollisti sen, että ensimmäinen ryhmä tuli saunomaan klo 13 ja toinen välilämmityksen jälkeen klo 19. Ja kaikille riitti löylyä!

Puhtaasti pelletillä

Easy Auvo 2.0 on automaattinen savusaunan kiuas, jossa palaa pesässä puiden sijaan pelletti ja joka käynnistetään nappia painamalla, ajastimella tai kännykällä. Palaminen on tietysti paljon puhtaampaa, kuin normaalissa klapisaunassa.

Paloturvallinen

Automatiikka myös säästää polttoainetta ja lämmitykseen kuluvaa aikaa ja vaivaa. Ja ennen kaikkea automaation johdosta savusaunan lämmitys onnistuu tottumattomaltakin turvallisesti. Ja niinkin epätavallinen asia kuin  paloturvallinen savusauna on nyt todellisuutta.

Osta omaksi ja jätä savusaunasi polttamatta

Käyttäjä pystyy muuttamaan polton parametrejä, vain  rajatusti, näin ollen inhimillisen erehdyksen vaara on minimoitu. Kiukaassa on koko lämmityksen ajan tasainen maltillinen tuli. Termostaatti katkaisee lämmityksen automaattisesti ennen kuin sauna on liian kuuma. Lisäksi kiukaan nopea sammutus on mahdollista milloin tahansa lämmityksen aikana ja mahdollisesta ylikuumenemisesta tulee automaattisesti hälytys kännykkään. Kannattaa siis hankkia Easy Auvo 2.0 jo ensimmäiseen savusaunaasi – se on helpompaa ja edullisempaa kuin rakentaa uusi sauna palaneen tilalle.

EasyAuvo 2.0 on paloturvallinen.

Välilämmitys

Kiukaassa on matkaliuyrittäjiä ajatellen myös ominaisuus, jolla kiuasta saa ryhmien välillä nopeasti lämmitettyä lisää. Tämänkin ominaisuuden tekee mahdolliseksi pelletin puhdas palaminen, jolloin pitkää siintymisaikaa ei tarvita, vaan kiuas on välittömästi ohjelman loputtua saunomisvalmis.

Kiuas on kookas: korkeus 100 cm (lisäkorkeutta on mahdollista saada 10 senttiä kerrallaan), leveys 115 cm x 115 cm.

Kiuas toimitetaan betonilaatan päällä käyttövalmiina (vaatii vain 220 V sähköliitännän).

MEDIASSA:

EasyAuvo pellettikiuas lämmittää Suomen vähäpäästöisintä savusaunaa

Lue koko juttu Saunologian sivuilta tästä

Automaattinen savusaunan kiuas toimii pelleteillä

Lue koko juttu Suomela.fi -sivuilta tästä

Tietokoneohjattu kiuas, joka lämpiää pelleteillä – supermoderni savusauna valittiin parhaaksi savusaunafestivaaleilla

Lue koko juttu Maaseudun tulevaisuuden verkkosivuilta tästä